palloviltti

Yritän olla vapaa-ajallani mahdollisimman vähän suorittaja, mutta tälle viikonlopulle olin kuitenkin asettanut tavoitteen: tee viltti valmiiksi.

Nyt voin vetää viivan yli kuvitteelliselta listalta kuvitteellisella post it -lapulla, sillä viltti on valmis. Ja viikonloppuakin on vielä varmaan kolmannes jäljellä.

Esittelin vilttiä vähän jo aiemmin tällä viikolla, mutta tähän vielä muistutukseksi pari faktaa.

Inspiraatio: Näpertäjä

Pallojen ohje: The Adventures of the Gingerbread Lady

Ohje palojen yhdistämiseen: Eilen tein

Reunan viimeistelin virkkaamalla ympäri kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita, aivan kuten Unicordin Veera ehdotti, kiitos!

Pyörylöihin käytin kaikenlaisia jämälankoja, minkä takia ne ovatkin vähän eri kokoisia ja pinnaltaan vaihtelevia. Nelosen puikkoa käytin langasta riippumatta. Vaalea osio on 7 veljestä, jota vilttiin meni yhteensä noin kolme ja puoli kerää.

Viltissä on leveyssuunnassa viisi ja korkeussuunnassa seitsemän palaa. Tai leveyssuunnassa seitsemän ja korkeussuunnassa viisi, miten sen nyt ottaa. Kooltaan kokonaisuus on  noin 90 x 125 cm, yksi pala noin 17 x 17 cm.

Seuraavaksi sitten joululahjojen tekoon. (Kyllähän vielä ehtii ihan hyvin?)

järjestelypäivä

Piti olla siivouspäivä, mutta tulikin järjestelypäivä.

Tämän parissa olen viettänyt viime aikoina hetken sieltä ja toisen tuolta. Pieniä paloja on ollut mukava virkata, kun ovat niin kevyitä ja valmistuvat nopeasti. Pääteltävääkään ei ole paljoa, kun virkkasin langanpäät sisään jo tehdessä. Tämä tällainen sopii minulle.

Inspiraatiota olen saanut etenkin täältä ja ohjeen neliöihin katsoin täältä. Palojen yhdistämiseen mietin eilen tein -blogissa esiteltyä virkkaustyyliä.

Joku reunus pitäisi vielä keksiä. Ideoita?

mitä kettu sanoo

Lammas sanoo mää, leijona rrrauh, koira vuh vuh, lehmä muu ja käärme sssss.

Mutta mitä sanoo kettu? (Yritin selvittää tätä myös googlen avulla, tässä tulos: http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/tassako-uusi-gangnam-style-absurdi-norjalaisvideo-villitsee-viraalisti)

Kuolleena ei varmaan mitään, mutta tämä kettupuuhkapa onkin sellainen, ettei eläintä ole vahingoitettu valmistuksen aikana.

Listasin viime talvena pieniä käsitöitä, joita haluaisin pienelle kummitytölleni jossain vaiheessa tehdä. Ykköspaikalle pääsi Muumurun kettupuuhka, joka valloitti söpöydellään. Syksyn kylmetessä muistin huivin taas ja päätin vihdoin ottaa työn puikoille. Hupsistarallaan pesukarhuhuivillakin oli kenties vaikutusta. Mutta kävikin niin, että Muumurun nettisivut ovat uudistuneet, eikä kettupuuhkan ohjetta enää löytynyt.

Ravelrysta bongasin kettupuuhkan ohjeen vähän muokattuna, mutta sunnuntainen energiani ei riittänyt lyhenteiden lukemiseen. Pienen hakemisen jälkeen löysin ohjeen kuitenkin yhdestä tanskalaisesta blogista. Tuota 50 rivin väliosiota en kyllä ymmärrä. Tein ainakin 70, ja yhtään lyhyempi huivi ei olisi saanut olla.

Lisäys: Muumurun kettupuuhkan ohje löytyy nykyään Facebookista.

   

Lankana käytin Schachenmayrin ihanan pehmeää ja kutittamatonta merinovillalanka Extra Merinoa, jonka oranssi sopi kettuun mahtavasti. Puikot olivat kokoa 3,5, ja niillä huivi valmistui yhdessä illassa. Silmien taiteilu veikin sitten neljä päivää.

Nyt huivi on kuitenkin omistajallaan, joka kuulemani mukaan oli jo tänään hoitanut aamupäivän pihaleikit eläimellinen huivi kaulassaan.

joinain iltoina voin vain neuloa

Vielä pari tuntia ja sitten aion neuloa.

Näin mietin tänään töissä vähän ennen iltapäiväkahvia. Vastaavaa ajatusta en ollut saanut hetkeen, koska pää on täyttynyt ihan muusta. Kaikkein rakkaimman ystävän vierailusta, stressaavista työkiireistä, hetkeen täydellisesti sopivasta kaupunkilomasta Prahassa, turhasta tulevaisuudesta ahdistumisesta, väärinpään aikaan myllänneestä vatsataudista – sellaisesta tavallisesta.

Mutta tänään tulin töistä kotiin, keitin teetä, laitoin kesätauolta palanneen suosikkisarjan pyörimään ja kaivoin keskeneräisen tekeleen paperipussista. Sellaisen tarpeeksi helpon, mutta kuitenkin vaihtelevan, jossa käytetään eri värejä.

Ja se oli hyvä se.

Jos odotitte tähän loppuun jotain syvällistä ajatusta, niin joudutte nyt pettymään. Koska tänään en jaksa juurikaan miettiä. Tänään neulon, katson vielä yhden jakson, juon kupillisen kamomillateetä, luen yhden luvun ja menen nukkumaan.

eräs muistokirjoitus

Olin viikko sitten jo lähdössä kotiin, kun työkaveri huikkasi sermin takaa, että Tiimari on hakeutunut konkurssiin. Siis mitä? Eikö monenlaista askartelu- ja sisustustavaraa myyvällä ketjulla pitäisi mennä paremmin kuin koskaan? Elänkö kuplassa, kun kuvittelen itse tekemisen olevan trendikästä?

Voi olla, että todellisuudessa askartelutarvikkeet on Tiimareissa tungettu takanurkkaan ja kyniä on hyvällä tuurilla yksi hyllyllinen. Ketju on kenties hukannut visionsa ja kohderyhmänsä. Cittarit ja Prismat löytyvät samoista kauppakeskuksista, ja uudet kilpailijat ovat erikoistuneempia.

En tiedä, mutta ei sen niin väliä, sillä oikeasti haluan kertoa siitä, miten lapsena rakastin Tiimaria ja kuinka luulen, että ilman sitä tätä blogia ei välttämättä olisi olemassa.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jonka naapurissa oli vähän isompi pikkukaupunki, jossa oli Tiimari. Sinne mentiin, jos tarvittiin vihkoja, pahveja, piipunrasseja tai tarroja. Tuohon aikaan tarroja muuten tarvittiin usein, sillä luokan siistein oli se, jolla oli hienoin tarravihko.

Kahdeksanvuotiaana kirjoitin joulupukille, että toivon kyniä, kumeja ja vihkoja. Toivoin niitä Tiimarista, sillä kävin siellä lähes aina, jos lähdin kavereitteni kanssa käymään lähikaupungissa.

Muistan selailleeni ihaillen Tiimarin mainoslehtistä. Siellä oli paljon punaista, sinistä, söpöä ja turhaa.

Pikkuveljeni urheilujoukkue inventoi Tiimarin kerätäkseen rahaa toimintaan. Ääneen naureskelin muiden mukana, että Tiimari on varmasti maailman ikävin inventoitava. Salaa olisin halunnut olla mukana.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen muuttanut kuusi kertaa, mutta minulla on vieläkin tallessa Tiimarista ostettuja pieniä pussukoita, joissa on esimerkiksi pehmeitä perhosia tai metallinpunaisia sydämiä. En tiedä, olenko käyttänyt niitä milloinkaan, mutta olen melko varma, että tulin aikoinani onnelliseksi, kun ne Tiimarista hankin.

En ole pitkään aikaan käynyt Tiimarissa, joten ei minua omasta puolestani sureta ketjun konkurssi. Mietin kuitenkin niitä pikkupaikkakuntien lapsia, jotka eivät voi matkustaa kaverin kanssa linkulla 13 minuutin matkaa naapurikaupunkiin, käydä syömässä Hesessä ja mennä sitten Tiimariin hypistelemään ja odottamaan paluulinkun lähtöä.

Se oli hyvää lapsuutta se.

Kiitos, Tiimari.

valmista on

Jos jotain olen tässä bloginpidon aikana oppinut, niin sen, että keskeneräisistä töistä ei juuri kannata hiiskua. Mainitsin täällä tekeväni yhtä suurta projektia. Samansuuntaista olen vihjaillut muulloinkin. Arvata saattaa, ettei näistä töistä yksikään ole valmistunut, ja valtaosa taitaa olla purettu takaisin keriin.

Mutta nyt. Nyt on niin, että valmista on.

TEIN NEULEEN.

Anteeksi huuto, mutta onhan tämä nyt suuri asia. Pidän vauvajutuista, koska ne valmistuvat niin nopeasti. Tykkään tehdä koruja ja vaikka kännykkäpussukoita, koska jos ensimmäisestä tulee jotenkin huono, niin voin valmistaa toisen, paremman version vielä samana iltana. Kokonaisen paidan kanssa ei ole niin. Kun sellaisen tekee, niin siinä se sitten on. Ei sitä enää ruveta purkamaan, kun osat on kerran ommelty yhteen. Sitten on kyse enää siitä, että tuliko siitä pidettävä vai ei. Jääkö se kaapin perälle, koska eihän itse tehtyä voi poiskaan heittää, vai onko se oikeasti käytössä.

           

Tämä neule valmistui vasta tänään, mutta luulen jo, että kyllä se käyttöön tuleen. Viimeistään sitten kun on vähän vilpoisempi.

Neuleprojektieni kohtaloksi on usein koitunut se, että olen soveltanut liikaa, vaikka neulomiskokemukseni ei millään riitä soveltamiseen. Nyt otin varman päälle ja tein melkein samalla langalla kuin ohjeessakin.

Ja se ohje on täällä: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=142&d_id=19&lang=fi

Lankana käytin Dropsin Verdiä, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Keveys ja kutittamattomuus tekivät vaikutuksen. Ja tuollainen pörröinen lankahan on siitä ihanaa, että silmukoiden tasaisuus ei ole niin tarkkaa, haihtuvat peittävät sopivasti.

Ja lopputulos ei ehkä ole niin tasainen ja toisen sivusauman ompelin väärältä puolelta, mutta valmista on. Ei sitten muuta kuin uutta puikoille.

syksyn suojavärit

Oho, onpa taas mennyt hetki.

Viimeisen kuukauden aikana olen esimerkiksi totutellut työskentelemään taas lomalta palanneiden kanssa, viettänyt kesälomaa vaelluksella, nauttinut kesäisestä Helsingistä, käynyt mökillä, osallistunut kesän parhaaseen tapahtumaan, polttanut ihoni ja palellut ulkoilmaelokuvanäytöksessä.

Viimeisen kuukauden aikana en ole koskenut käsitöihin tai saanut aikaiseksi muuttaa kuvaani LinkedInissä.

Kunnes tänä viikonloppuna otin virkkuukoukun jälleen käteeni ja ryhdyin koukkuamaan. Koska käsitöiden tekemisessä valmiiksi saaminen on yksi parhaimmista asioista, aloitin jostain pienestä ja tarpeellisesta, jonka varmasti saisin käyttöön asti.

Tarve tuli töistä, josta sain viime viikolla uuden työpuhelimen. Vanhaa puhelinta olin kuljettanut sormikkaassa, joka sattui ensimmäisinä työpäivinä toukokuussa sopivasti olemaan mukana, kun pyöräillessä oli vielä vilpoinen. Henkilökohtaiselle puhelimelleni tein suojapussukan noin vuosi sitten, mutta sekin on venynyt sen verran, ettei enää oikein aja asiaansa.

Vauhtiin päästyäni tein siis kaksi suojusta.

Ensimmäisen tein pinkihköstä (mikä väri tuo on?) langasta samalla ohjeella kuin aiemminkin. 

Loin 11 aloitussilmukkaa (ohje), joten silmukkamääräksi tuli 26 ja puffien määräksi 13. 

Puff stitchin tein siten, että koukulle tulee viisi silmukkaa. Ensin vedin langan läpi neljästä ensimmäisestä, sitten uudella langankierrolla kahdesta. Selkeämpiä vinkkejä voi katsoa esimerkiksi täältä.

Mintunvihreän suojuksen ohje on täältä. Lopputulos on pinkkiä vähän ohuempi, mutta ainakin tämä näyttää hienolta sinapinkeltaista lompakkoani vasten, jonka kanssa se tulee muodostamaan päivittäisen lounasyhdistelmän.

Lankana toimi molemmissa Novitan Miami ja koukku oli  kokoa 3.

Väriä syksyyn, se olkoon mottoni ja salaisuuteni pimeytyviä päiviä vastaan!

laura osaa 1 v

#hotmenknitting

http://lastejeymaneje.blogspot.com.au

http://dudesthatknit.tumblr.com

http://lastejeymaneje.blogspot.com.au

http://crocrochet.tumblr.com

http://slipslipknit.com 

http://fuckyeahknitting.com/

http://dudesthatknit.tumblr.com/

Hyvää maanantaita!

pitsipari

Juuri kun pääsin pohtimaan toppiajatuksia, osui kaapista aamulla käsiini reilun vuoden takainen tekele. Tekele todistaa, että toppihimo ei tosiaankaan ole edes minulle uusi asia, vaan toistuu ilmeisesti vuodesta toiseen. Mihin kissa karvoistaan pääsisi.

Vallitseva virkkausinnostukseni johtuu ehkä siitä, että viimevuotisen topin tein neulomalla. Ohjeen skannasin jostain lehdestä, mutta en enää tietenkään muista, että mistä. Oletettavasti myös muokkasin ohjetta, ja tein topista ainakin vähän lyhyemmän. Ehkä vähän liiankin lyhyen, voisin nyt ajatella.

Koska en muista lankaakaan (yli vuosi sitten ei vielä ollut tätä blogia, antakaa anteeksi), voidaan sen sijaan keskittyä vaikka näihin romanttisiin kuviin. Pitsiverhot ja pitsineuletoppi, aika imelää.

(Sotkuinen nuttura tuo kai sitä kaivattua särmää. Haluan niin pahasti kampaajalle, että tuijotan kadulla aidon kateellisena ihmisiä, joilla on haluamani tyyliset hiukset. Sellaisilla hiuksilla tosin kestää varmaan tuijotuksenkin, uskon niin.)

Onpa ollut beigeä ja herkkää viime aikoina. Seuraavaksi kehittelen kyllä jotain muuta. Melkein lupaisin, mutta koska kesällä ei viiti stressata, niin en taidakaan.

aloittamisen keveys

Olen kova tyttö aloittamaan. Sitten muutan mieleni ja aloitan taas. Kunnes tulee jotain parempaa, johon siirtyä ja aloittaa.

Aloittaminen on niin ihanaa. Se saa aikaan saman vapauden tunteen kuin torstai-ilta, jolloin koko viikonloppu on vielä edessä. On ajatuksia ja suunnitelmia, mutta kaikki on vielä avoinna. Mitä tahansa voi tapahtua, sillä yhtäkään ovea ei ole vielä suljettu.

Viime aikoina olen aloittanut kesätoppeja. Ja purkanut ja aloittanut toista. Vaihtanut lankaa ja palannut lähtöpisteeseen.

Alla näkyy malleja, joita olen katsellut. Joitain niistä olen tehnyt ainakin muutaman kerroksen, toiset olen hylännyt jo ennakolta.

Aion tehdä topin virkaten, sillä virkkaus nyt vain on kesäistä ja kivempaa kuin neulominen. Ja kivuus jos mikä on kesällä tärkeää.

 

Teenkö herkän kesäihanuuden vai hippimäisen huitulan?

 

Virkkaanko nappikoristeita vai simppelin selkeää?

 

Tasakuviota vai vaihtelevampaa?

Vai pitäisikö sittenkin neuloa?

 

Tekstiiliteollisuuden tai Dropsin ohjeella?

Lankavaihtoehtoni ovat Dropsin beige Safran ja saman merkin pinkki Muskat. Millaisen topin te näillä vaihtoehdoilla tekisitte? Onko vinkata jostain mahtavasta mallista, jota kannattaisi testata?

Tällä hetkellä kummastakin langasta on muutaman rivin korkuiset alut, mutta jos eteen tulee joku parempi, niin voin kyllä purkaa ja aloittaa alusta. Olla taas vapaa ja uskoa, että kaikki on mahdollista, mikä sen parempaa.

kummityttöni on herkkis

Koska kummityttöni on vielä niin pieni (kohta 11 kk), että hän ei ole vielä löytänyt sitä paljon puhuttua omaa tyyliään, otan kummitätinä osavastuun erilaisten suuntausten esittelystä.

Aiemmin tein tytölle värikään hipsterilippiksen pinkillä tupsulla. Hipsterihattu on saanut hyvän vastaanoton, eikä sitä ole kohdannut monien muiden päähineiden mutainen kohtalo, joka on seurausta maahan heittämisestä. Myös pihan lapset ja eri-ikäiset sukulaiset ovat ihailleet lippistä, joten porukan hyväksyntäkin on hallussa, jos se nyt on tärkeää.

Koska en halua ohjata pientä liian vahvasti yhteen suuntan, seuraavaksi testiin pääsee herkkishattu. Runotyttöjen ja unelmoijien suosikkipäähine on virkattu tämän ohjeen mukaan. Kummityttöni on selvästi enemmän kiinnostunut tekemisestä kuin suunnittelusta ja unelmoinnista, joten vastaanotto vähän jännittää. (Saattaa olla, että myös korvat peittävällä mallilla on jotain vaikutusta päähineen suosioon tai epäsuosioon.)

 

Tein hatun Dropsin Safran-langasta ja kolmosen koukulla. Valitsin Toddler-koon, ja näillä eväillä venyttämättömäksi ympärysmitaksi tuli noin 43 cm.

kummityttöni on hipsteri

Aurinko paistaa ja käsityöt epämaistaa, taitaa olla kesä.

Tarkemmin sanottuna kesä, jona tein kummitytöstäni hipsterin.

Kuten kirjailin korttiin (ilman viimeistä pistettä, shame on me), kummityttöni viettää pian ensimmäistä nimipäiväänsä. Äitinsä toiveesta päätin antaa lahjaksi virkatun kesähatun. Mielessä oli jotain ohutta ja pitsistä, mutta sitten sekosin hipsteripäissäsi. Tiedättekö, kun joskus näkee maailman viileimmän tyypin, jolla on vähän oudot vaatteet? Ja se viileä tyyppi kantaa oudot vaatteensa niin hienosti, että kuvittelet itsekin muuntautuvasi korttelin kuumimmaksi tyyliä vaihtamalla.

Itse tiedän jo, että vaikka ainakin kaukaa katsottuna vaatteet saattavat tehdä söpön hipsteripojan, naista ne eivät tee. Siitä huolimatta jotkut jutut ovat niin kivoja, että ne jäävät mieleeni kummittelemaan, vaikken niitä itseni päällä näkisikään. Yhden mieleni kummituslaumoista muodostavat Coston hatut, joita hattuongelmaisena en omaan päähäni ole ainakaan toistaiseksi pystynyt painamaan.

Tässä vaiheessa kuvaan tulee kummityttö, jonka päällä ihan mikä tahansa näyttää maailman parhaalta. Kuvaan tulee myös tämä ohje ja suoranainen Coston hattujen kopioiminen.

Tuloksena on värikäs hattu, kummityttöni nimipäivälahja ja hipsterivauvan ykkösasuste.

Käytin hattuun Novitan Miamia ja nelosen puikkoa. Ohjetta muokkasin vain lipan osalta, koska halusin siitä vähän lyhyemmän mutta kuitenkin kapenevan. Niin ja lisäsin pinkin tupsun, koska mitä olisi pienen tytön hattu ilman pinkkiä tupsua.

hyville ihmisille

Taas lahjotaan äitiä.
Ja kummityttöä.

Minkäs sille mahtaa, että molemmat ovat niin mahtityyppejä, että ansaitsisivat huomionosoituksia varmasti vieläkin useammin. Vaikka silloin, kun työviikon jälkeen poljen moikkaamaan kummityttöä, joka täydessä melkein kymmenen kuukauden suloisuudessaan hekottaa ääneen, kun hassu täti vaikka hyppää, heittää pallon ilmaan tai taputtaa jalkapohjaa pöydän alla (kummitytön, ei omaa). Tai silloin, kun äiti soittaa graduesityksen tai ensimmäisen työpäivän jälkeen ja kysyy, että miten meni, vaikka tytär ei melkein koskaan soita äidille, eikä jokasunnuntaisissa puheluissakaan osaa oikein kertoa mitään.

Ryhdyin runolliseksi, koska itse tuotoksissa ei ole mitään uutta. Olen esitellyt tällaista korttihommaa jo täällä ja täällä, eikä alkuperäinenkään idea ollut oma, vaan täältä.

Äitini kuva on yhteiseltä ulkomaanmatkaltamme, jossa kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa. (Ovat muuten ihania paikkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.) Vihreäsävyiseen kuvaan oli helppo lisätä värikkäitä kukkia sinne tänne. Tehdessä innostuin erilaisista kirjontapistotyyleistä (sen jälkeen, kun olin googlannut, että mitäs kaikkia niitä olikaan), ja lopputulos muistuttaa vähän alakoululaisen kirjontanäytetyötä.

Kolmas kortti on kummitytön nimpparikortti, jonka tein tässä samalla, vaikka nimipäivä onkin vasta 15.6., kuten kuvastakin näkyy. Tämä kuuluu niihin lukuisiin ideoihin, jotka toteutan näinä tytön ensimmäisen elinvuoden monina ekoina kertoina ja ajattelen sitten jatkavani tulevina vuosina. Suunnittelen, kuinka hauskaa olisi antaa jokaisena nimipäivänä samantyylinen valokuvakortti kirjontoineen. Tai joka jouluksi tehdä erilaiset villasukat. Tai käydä aina kesällä samassa erityisessä paikassa retkellä.

Ja vaikka alussa maalailinkin ajatusta siitä, kuinka nämä kaksi, äiti ja kummityttö, ansaitsisivat huomionosoituksia yleisestä mahtavuudestaan, täytyy kuitenkin myöntää, että nämä ovat synttäri- ja nimipäiväkortit.

Mutta ajatus on tärkein, niinhän sanotaan.

äitienpäivän perhekoru

Perheessäni on ollut aina tapana antaa lahjoja. Synttärit, joulu, nimipäivä, isänpäivä, äitienpäivä - you name it, me annetaan lahja.

Niinpä tätäkin äitienpäivää edeltävänä viikkona pohdin pääni puhki, että mitä sitä äidille keksisi. Sen piti olla jotain budjettiystävällistä, siinä oli oltava ajatus ja sen oli oltava saatavilla. Mietin paljon, selasin Pinterestini ja lempiblogini läpi ja lopulta turvauduin googleen, tuohon epävarmojen tärkeimpään ystävään.

Niin törmäsin tähän äitienpäivälahjan ohjeeseen, joka hurmasi kauneudellaan.

Yllä olevan kuvan korun tein itse asiassa siskolleni, joka vietti ensimmäistä äitienpäiväänsä äitinä. Lopulta en kuitenkaan antanut lahjaa, vaan ajattelin säästää sen myöhempään tilaisuuteen. Vaikka siskontytön nimipäivään, joka on kesäkuussa. Mitä mä sanoinkaan siitä lahjojen antamisesta?

Tämä ei olisi Laura osaa, ellei ohjetta olisi jollain tapaa muokattu. Alkuperäisen ohjeen maalaamiseen sijaan tyydyin huomattavasti helpompaan vaihtoehtoon eli tussiin. Käytössäni olivat keltainen, ruskea ja sininen tussi, joten perheestäni tuli tummahiuksisia (isä, isosisko ja minä) ja blondeja (äiti ja veli). Kaikki saivat testata myös sinisilmäisyyttä, vaikka muutamalle olisikin ollut mukava piirtää vihreät silmät todellisuuden mukaan.

Siskolleni suunniteltu lahja oli nahkainen rannekoru, johon pujotin siskon miehen, siskon ja vauvan helmet. Äidilleni tein kaikki perheenjäsenet keskikokoisista palloista ja vielä lapset suurimmista palloista. Helmet pujotin kirkkaaseen satiininauhaan, ja lopputuloksen ohjeistin sopivan esimerkiksi avaimenperäksi.

Valmiista lahjoista ei valitettavasti ole kuvaa, vaan kuvissa komeilevat testiversiot, joiden silmät ovat vähän venähtäneet tai hiusrajat nyrjähtäneet. Ajatus on tärkein, se on yksi lahjamotoistani ja pätee myös näihin palleroihin.

huopatossut

Joskus on hyvä ottaa pieniä askelia kerrallaan. Siksi olen toipunut viime aikojen käsityösaamattomuudesta aloittamalla vauvajutuista. Sellaisista vauvajutuista, jotka liittyvät pieniin askeliin. (Tajusin tän vasta, vau!)

Bongasin pikkulapsen nahkamokkasiinit alkujaan ehtymättömästä inspiraationlähteestä eli A Beautiful Mess -blogista. Sieltä löysin tieni Purl Bee -blogiin, jonka ohjeessa tossut oli tehty huovasta. Omaan testiini pääsivät huopatossut kohtalon (tai kalenterin) johdattamana: 1) oli sunnuntai, 2) kirpparit olivat jo menneet kiinni, 3) Tiimari oli vielä auki, 4) huopa oli kyseisessä myymälässä tarjouksessa.

Tossut ovat vielä vähän vaiheessa, koska en ole vielä saanut aikaiseksi hankkia kuminauhaa, koska epäilen, että minulla saattaisi olla pätkä nauhaa jonkun sekalaisen laatikon pohjalla. En siis ole vielä päässyt testaamaan näitä kummitytölläni, joka alkaa olla siinä iässä, jossa jalkapohjia on syytä suojata jollain vähän tukevammalla.

Kuten näkyy, tein tossut paksusta huovasta, mutta huomasin vasta myöhemmin, että ohjeessahan nuo oli tehty ohuesta normihuovasta. Selittelen itselleni, että ohuus sopii paremmin ison omenan puistoihin kuin suomalaisiin metsämaisemiin. Katsotaan, miten käy.