huolettoman ajan huivi

3.11.2012

Välillä vähän vanhempi työ, todellisuudessa kun olen viime päivinä virkkauksen sijaan viihdyttänyt pääkaupungissa vieraillutta ystävääni (eli tarjonnut netin ja koukuttanut Made in Chelseaan) ja tuskastellut gradua ja työnhakua.

Tämän huivin tein silloin, kun olin vielä nuori ja huoleton ja Jyväskylän talvi meinasi yllättää etelän tytön. Toisin sanoen siis syystalvella 2010.

Liittyy huivi tosin tähänkin päivään, sillä viimeksi tänään se lämmitti ihanasti Helsingin tuulessa matkalla näkemään taas yhtä ystävääni kahvin ja stressinpurun merkeissä.


Ohje on Novitan ja käyttämäni lanka on muistaakseni ohjeenmukaisesti Nallea. Kuten kai moni muukin, minäkin inhoan palojen yhdistelyä ja siihen liittyvää päättelyä, minkä takia tässä työssä käytetty virkatessa yhdistäminen oli ihan mahtava juttu. Sen verran kuitenkin poikkesin ohjeesta (ylläri!), että huivini on mallia pidempi ja kapeampi. Neljä puolikasta ja 24 kokonaista palaa on minun huivissani aseteltu alla olevan kuvan mukaisesti (tein tätä piirrosta varmaan 20 minuuttia, toivottavasti olette vaikuttuneita, heh). Tällä asettelulla huivi on sellainen kevyesti kaksi kertaa ympäri kietaistava. Ideaalipituinen siis.

Sopivan pituista viikonloppua!
Post Comment
Lähetä kommentti