L niin kuin laura

20.9.2012

Joskus vuosituhannen vaihteessa kaikilla hienoilla tyypeillä (ainakin siellä, mistä minä tulen) oli koru, jossa luki oma nimi. Omani koostui mustista kuutioista, joiden jokaisella sivulla oli kirjain valkoisella. L-A-U-R-A. Helmet valittiin yksitellen ja pujotettiin mustaan nauhaan naapurikaupungin erikoisliikkeessä. Se oli hienoa!

Sitten tuli Sinkkuelämää ja Carrie-koru, jonka koukeroista nimeä piti tavata 

Ja nyt ollaan sitten niin salaperäisiä, että pelkkä hienosteltu alkukirjain riittää tukemaan identiteettiä.


Kirjain on väännetty hopeoidusta kuparilangasta. Käytännön ja ulkonäkösyistä olen kiitollinen siitä, että etunimeni alkaa juuri L-kirjaimella (eikä esimerkiksi X:llä, Xenoilla lienee haastetta taiteilla alkukirjaimensa yhdestä pätkästä). Nuoruuden nimeninhoamisvaiheesta olen muutenkin päässyt siihen pisteeseen, että Laura on mielestäni ihan mahtava nimi. Ja sekös jos mikä tuo hyvän tunteen, kun tuntee nimensä omaksi, eikä haluaisi tulla kutsutuksi muuksi.
Post Comment
Lähetä kommentti